Home » Opaskoiranpentu » Voi tätä onnea!

Voi tätä onnea!

Menimme tänä iltana opaskoirakoululle hakemaan pentua koko perheen voimin ja pääsimme ensimmäistä kertaa pentulaan. Voi sitä  pentujen tuoksua! Siinä on ihan oma taikansa, aivan kuin vauvaperheiden kotona… Minä sain Bettyn syliini, Jesse 5v. sai koiranruuat ja Antti piti huolta Kristianista. Saimme viime hetken ohjeet kasvattajalta ja kehoituksen soittaa aina kun tulee jotain kysyttävää. Näistä pennuista halutaan pitää erityisen hyvää huolta ja tiheä yhteydenpito opaskoirakoululle on tärkeää. Kannoin pikkuisen pihalle jos se olisi tehnyt siellä tarpeensa, mutta se ei nyt häntä kiinnostanut. Leikki kiinnosti enemmän. Lapset olivat aivan riemuissaan pennusta ja 2 vuotiaan silmät vain loistivat.

Houkuttelin Bettyn auton etuosaan juustonpalasilla. Pentu tuli rohkeasti, se oli ilmeisesti jo kasvattajalla tutustunut autokyytin. Matkalla se välillä tärisi ja vinkui, mutta rauhoittui aina hetken päästä. Matka kotiimme kesti vajaa puoli tuntia. Perillä esittelin Bettylle pihaamme ja houkuttelin sen sisälle. Näytin hänelle yläkerrasta eteisen, olohuoneen ja keittiön. Yritin muistaa johtaa esittelykierrosta ja mennä huoneisiin aina ensin itse, jotta pentu ymmärtäisi myös näin, että minä johdan tätä laumaa. Pentu ei kyllä yrittänytkään mennä muista avoimista ovista itse sisään. Taisi olla näissäkin jo tarpeeksi ihmettelemistä.

Pentu rentoutui sisällä ja parhaimmat leikit leikki Jessen ja Kristianin kanssa. Minun luokse pentu tuli rauhoittumaan ja nukahti ensimmäisen kerran jalkani viereen. Minä tietysti olin pakahtua onnesta. Miten suloinen voi pieni tuhiseva labradorinnoutaja olla! Voi ihanuus. Pentu vuoroin leikki ja vuoroin otti pieniä nokkaunia illan mittaan. Se piti pedistä, jonka olin sille valmistanut. Keittiön syvennyksessä oli vauvan patja ja ikeasta ostetut muutaman euron peitto ja lakana. Niistä aineksista sai pehmeän pesän rakennettua.

Illan aikana tuli monta kertaa tosi kiitollinen olo. Saan olla tällaisen pienen ihmeen elämän alkutaipaleella mukana. Se on etuoikeus! Ja vielä kun tietää miten arvokkaaseen työhön pentu tulevaisuudessa pääsee, jos kaikki menee hyvin. Ilman tätä työtäni, jota voin tehdä kotona lasteni kanssa, en olisi voinut opaskoiranpentua meille ottaa. Olen taas yhä enemmän kiitollinen työstäni ja mihin se on minut johdattanut.

Kello on 22:50 ja pentu nukkuu sylissäni kun kirjoitan tätä. Siirrän sen nyt omalle pedilleen ja menen sitten sen vieressä olevalle patjalle itse nukkumaan täksi yöksi. Toivotaan levollisia unia pienelle pennulle <3 Betty nukkuu 16.10.2015

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.