Home » Kiintymysvanhemmuus » “Joo ihan hyvä, mut ei toimi meillä”

“Joo ihan hyvä, mut ei toimi meillä”

Näin vastasi eräs äiti, kuultuaan Gordonin vuorovaikutustavasta vaikeissa tilanteissa. Tilanne johon sitä vinkattiin on monessa perheessä melko tuttu: Aikuinen haluaa lähteä, lapsi ei halua lopettaa leikkejään ja lähteä kylästä/kotoa/hoitopaikasta tai yhtään mistään vanhemman kanssa. Edessä on raivokohtaus, uhkailua tai lahjontaa, jotta lähtö saadaan edes jotenkin hoidettua.
Uuvuttavaa.

Yksi Thomas Gordonin Toimiva perhe -kirjan ja kurssin isoimmista anneista meidän perheessä on ollut tällaisten stressaavien lähtötilanteiden väheneminen. Ennen nousi draama tietyssä ikävaiheessa lähes joka kerta, kun lapsen kanssa piti lähteä paikasta A paikkaan B. En halunnut käyttää lahjontaa ja tuntui, että vaikka kuinka ystävällisesti ilmoitin lähdöstä ja annoin lapselle lisäaikaa, niin mikään ei kuitenkaan auttanut. Gordonin kirjan luettuani tajusin, että vaikka tarkoitin hyvää, asenteeni näissä tilanteissa oli usein silti vähän huono. Jos lapsi ei halunnut lähteä, ilmoitin että hän saa sitten 10 lisäminuuttia. Mutta sehän oli oikeastaan ihan puhdasta sanelua minun puoleltani.

Gordonin opettamassa vuorovaikutuksessa aikuinen ei käytä määräilyä, sanelua, lapsen manipulointia kuten uhkailua, kiristystä, lahjontaa, aikuisen marttyyriyttä, tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Keinoja “saada lapsi ruotuun” tai vain selviytyä tilanteista nyt löytyy jos jonkinlaista, mutta tämän menetelmän löytäminen tuntui todella arvokkaalta, koska se aidosti kunnioitti molempia osapuolia. Kirjan opit vaikuttivat monin paikoin fiksuilta myös aikuisten väliseen keskusteluun. Eikä ihme, Thomas Gordon on ollut kolme kertaa elämänsä aikana ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi…

Käytännössä meidän arkiset lähtötilanteet menivät kirjan vinkkien omaksumisen jälkeen suurin piirtein näin:

“Hei, lähdetään!”
“Eii!! Mä haluun vielä leikkiä!” (kiukkuisesti)
Koitan saada katsekontaktin poikaan ja laskeudun hänen tasolle.
“Sä haluat vielä leikkiä?” (neutraalisti)
“Joo, mulla on just nyt kesken tässä yks juttu.”
“Sulla on se kesken etkä sen takia ihan vielä haluaisi lähteä?”
“Niin.”
“Kuinka kauan sä haluaisit lisäaikaa että saisit sen hoidettua?”
“Noo…. Vaikka 20 minuuttia” (rentoutunut äänensävy jo)
“No se on mulle aika vaikeaa, kun sitten myöhästyn. Mulle kävisi 10 minuuttia kyllä ihan hyvin, sopisko se sulle?”
“No okei.”
“Kiva. Voisitko katsoa itse kellosta sitten kun se on kymmentä vaille. Tuu sit kertoo.”
“OK”
Jonkin ajan päästä huikkaan ovelta: “Onko vielä paljon aikaa jäljellä?”
“Kolme minuuttia!”
“Selvä, nähdään pian!

Lapsi tarkkailee kelloa ja tulee aika tarkkaan tasan 10 minuutin päästä huoneesta pukemaan vaatteita. Jos aika kuitenkin menee yli, käyn kysymässä uudestaan onko se 10 minuuttia jo mennyt. Yleensä siinä vaiheessa lapsi viimeistään lopettaa leikit. Joskus lapsi pyytää minua kertomaan kun aika on loppu. Kuinka vain, lopputulokseen päästään kuitenkin pääsääntöisesti keskustelemalla. Lapsi todennäköisesti tuntee, että on keskustelussamme tasavertainen osapuoli, eikä hänellä ole tarvetta pistää minulle mitenkään erityisemmin vastaan.

Gordonin menetelmässä aikuinen ei keskustelun alussa ehdota tai määrää yhtään mitään, vaan tarkoitus on saada aito ja positiivinen yhteys lapseen. Jos lapsi on hyvin eri mieltä lähdöstä ja kiukkuinen, aikuisen tehtävänä on aktiivisesti kuunnella lasta. Samoja neuvottelutaitoja käytetään myös liiketoiminnassa: Tärkeintä on saada yhteys toiseen ihmiseen, ei toisen jyrääminen tai omilla (muka) loistavilla ideoilla brassailu heti kättelyssä. Kun vastapuoli kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, aito keskusteleminen ja niiden ideoidenkin esittäminen on huomattavasti helpompaa. Haasteena omalla kohdallani on yleensä se pystynkö pysähtymään minuutiksi kuuntelemaan lasta vai mietinkö ihan muita asioita, enkä oikeasti keskity lapseen. Jos otan tavoitteeksi “vain” lapsen aktiivisen kuuntelun ja tasavertaisen keskustelun molempien toiveista, lopputuloskin on usein parempi.

Tämä äiti, joka sanoi, että tommonen ei hänen lastensa kanssa toimi, kertoi seuraavalla viikolla: “Kuule se toimi sittenkin! Käytettiin apuna herätyskelloa, johon lapsi sai itse ajastaa sopimamme kellonajan, hän ei olisi kyllä sitä kelloa osannut itse katsoa.”

Ei kaikki keinot kaikille toimikaan, eikä aina jaksa itsekään toimia yhtään esimerkillisesti omien lasten kanssa.  Mutta jos joku saa tästä inspiraation kokeilla erilaista vuorovaikutustapaa lasten kanssa, ja se toimii heillä, niin olen superonnellinen.

Hyvää viikonjatkoa <3

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.